Sivut

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Acon and Tracon 2016

Hei en ole ehtinyt tässä hirveästi postailee joten teen tässä nyt tämmöisen suurehkon postauksen coneista. Kaikille iso kiitos coniseurasta jota sain niin aconissa (animecon) kuin traconissa. Ilman porukan hyvää henkeä oisin luultavasti kuollut tylsyyteen. Postaus on nyt muodostettu niin et julkaisen ensin aconin kaikkien päivien kuvat yhdessä ja siiten traconin eriteltynä lauantaiksi ja sunnuntaiksi. Ja kerron vähän mitä missäkin tapahtui, sitten postaan viellä tonne loppuun kesällä itsestäni vähän parempi laatuisen kuvan. Loin myös vihdoin instagram tilin sitä voi seurata @MinamiKazemi_ postaan sinne luultavasti paljon enemmän ja tiheämmin kuin tänne.

ACON 9-10.7.16 Jyväskylä


Täs on nyt niistä vaivaisista cosseista joista jaksoin ottaa kuvan kuvat.
 League of legends
ASHE
 Love Live school idol project
KOTORI MINAMI

Itse cossasin kyseisessä conissa Love Live HANAYO KOIZUMI White Day 

JA NYT VAROITAN KAIKKI SEURAAVAT KUVAT ON SURKEAN LAATUISIA JA EN OLE JAKSANUT EDES MUOKATA NIITÄ!!!








Eli meillä oli siis HOA miitti lauantaina johon kokoonnuimme siihen kauimmaisen pientavara narikan eteen. Olimme jo osan porukan kanssa kokoontuneet aikaisemmin ja oikeestaan hengannut koko päivän. (Maistoin ekan kerran ramenia nun). Seuraava päivä menikin vain esityksiä katsoessa.


TRACON 3-4.9.16 Tampere

LAUANTAI:
Coni alkoi jo aamusta ennen paikan päälle tuloa kiroten cossini kanssa - Love live HANAYO KOIZUMI fairy, sen verran vaikea oli saada päälle ja siipiä kuljettaa mukanani, että menin kiirre päissäni unohtamaan tarkistamaan, että lähteekö se juna varmasti 7:48 vai jo aikasemmin ja menin sitten myöhästymään junasta sillä se lähti 7:38 ja jouduin tuolla 8 asteessa kyyhöttämään seisakkeella kun en sinne keskustaan jaksanut asemalle lähteä kävelemään. No pääsin sitten perille 11 maissa ja pystyin nauttimaan conista vihdoin.



Älysin näitä kuvia selatessa että lauantailta ei tullut kuin näitä kuvia jossa testasin kameran asetuksia ja siihen jäikin kuvaaminen niin miitissä kuin muutenkin. Nuket ovat maijan Merl, Nanette ja Favourite ribbon. (Aivan taivaallisen näköisiä.) Loppu coni meni kattoessa cosplay kisaa ja AMV kisaa. Kävin myös kiertämässä kirpputorin ja ostin lolita vaatteita, miitistä tuli ostettua eloisen stock takki ja favourite ribbonin stock-asu, sekä coolcatin vaatteita.

SUNNUNTAI

Tältä päivätä sainkin jo otettua paremmin kuvia ja hengasin koko päivän @vioviochan (instagram) kanssa ensin kirpputoria kierrenllen mistä ostin itselleni neuleen, päähineen ja Baby the stars shine bright's boleron, sekä love live Umi Sonada figuurin.
 Baby the stars shine bright ryhmäkuva otettiin tuolla vesi sateessa puitten alla ollessa
 Tämä kyseinen neiti on vioviochan's itse tekemä mio pullip ja I'm in love. Neiti on aivan täydellinen ja rakastuin häneen heti.





 Sit tuleekin jo Vieanna prupaten stock mekossa enkä voi muuta sanoa kuin että kyl noi punaiset silmät on vain hänen juttunsa.



Tämäkin on vioviochan's neiti
Ja viellä Corona tossa uudessa Babyn asussa.
 Ensimmäinen figuni ja hän on niin täydellinen. Rakastan Umia niin paljon.
Ja sit tässä oonkin minä ja aikalailla siinä menikin koko coni. Maistoin ekan kerran ramunea ja on pakko sanoo et on se kyl hyvää.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Drops of water at the cliff




Päätin tehdä nyt yhden postauksen kokonaan Yuenin kuvista sillä neidistä ei ole vielä olemassa paljonkaan kuvia täällä. Kuvat on otettu eri päivinä en vain ole jaksanut postata pahoitteluni siitä ja toivottavasti nautitte.







 

WATER DROPS: